perjantai 26. tammikuuta 2018

Virkkaus

Virkkaamalla saa aikaiseksi vaikka mitä ;)
Virkkauksen opin koulun käsityötunnilla ja niitä ensimmäisiä tekeleitä en muista, mutta yläasteella tein vauvan nutun ja myssyn jotka annoin siskon vauvalle.
Muistan vielä millaista pallukoita siihen tuli ja olen myöhemmin virkannut samanlaisia pallukoita, kaulaliinaan ja myssyyn.

Olen virkannut ohuella puuvillalangalla, villalangalla, nauhalangalla, paksulla ontelokuteella sekä muurausnarulla.
Ohutta puuvillalankaa olen käyttänyt pitsiliinojen tekoon sekä lumihiutaleisiin.
Villalankaa olen käyttänyt mm afrikankukkiin.
Nauhalankaa käytin klipsuvirkkaukseen.
Paksusta ontelokuteesta olen virkannut mattoja ja muurausnarusta lasin- /kupin alusia  ja korviksia sekä purkinpäällisiä.

Ontelokuteesta virkkaamaani mattoon tuli kohopylväitä joita käytetään alla olevassa videossa jakun tekemiseen. Tämän videon olen jakanut jo aiemmin fb-sivullani.

Pidätkö sinä virkkauksesta ja muistatko lapsena virkkaamiasi tekeleitä?






Kiva kun kävit blogissani <3

6 kommenttia:

  1. Virkkaamalla saa kyllä vaikka mitä upeaa aikaan kun osaa:) En ole hyvä virkkaamaan mutta sellaiset perushelpot vielä saattavat onnistua.. Koreja ja pöytäliinoja olen virkannut:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö Päde ja sinä olet moniosaaja niin hienoja juttuja teet /askartelet 👌 ja varmasti onnistuu koska ei ne perustaidot mihinkään häviä👍
      Samoin sinulle mukavaa viikonloppua❤️

      Poista
  2. Virkkaus ohittaa minulla kutomisen. Kutomalla ei millään meinaa tulla sileää jälkeä. Mummu opetti virkkaamaan isoäidin ruutuja - kuinka ollakaan, sen muistan. Sinulla on niin mukavia askarteluja että liitän blogisi lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja kiva kun liitit blogini lukulistallesi <3 . Minä myös pidän blogistasi ja olet lukulistallani!
      Miten ihanaa kun olet mummultasi oppinut virkkauksen..varmasti paras opettaja <3

      Poista
  3. Olen suorastaan surkea virkkuri. Jos yritän tehdä baskeria, tulee matto. Jos yritän mattoa, tulee baskeri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D.. voihan siinä noinkin käydä,mutta eikös harjotus tee mestarin?
      No,sinulla on muita taitoja.. ainakin multasormi olet kun olen kukkakuvasi nähnyt sekä näppärä askartelija :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...