maanantai 26. toukokuuta 2014
Narsissit
Ihania lämpöisiä ja aurinkoisia kesäpäiviä vietetty ja puutarhanhoito on käynnistynyt toden teolla. Narsissien kukinta alkaa oleen lopuillaan ja muut perennat hyvillä aluilla. Nyt vaan odotellaan ensimmäisten perenoiden kukintaa : )
maanantai 12. toukokuuta 2014
Äitienpäiväkakku
Tällä kertaa tein äitienpäiväkakuksi juustokakun johon laitoin makua antamaan baileys-kermalikööriä.
Olen tietoisesti välttänyt liivatteen käyttöä, mutta nyt rohkenin sitä käyttää ja tulos näkyy alla : )
Tämän ihanan Baileys-juustokakun ohjeen löysin kinuskikissan blogista .

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Suklaakakku
Tein kolme suklaakakkua/mutakakkua viikonlopun ristiäisjuhliin ja kaikki meni.. : P
Reseptin olin testannut jo aikaisemmin ja todennut hyväksi.
Kakuista pari oli myös gluteenittomia joten vaihdoin ohjeen vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin ja suklaan voi tehdä myös raakasuklaasta.
Ohjeen kuulin tällä kertaa radiosta eli Novalta Vapun kattiloista : )

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)