Tammikuu toisella viikolla mennään ja joulunpyhät takana.
Askartelut aloitin tänä vuonna lasten onnittelukortilla ja tällä kertaa valitsin aiheeksi auton koska sellaista en ole vielä tehnyt.Varmasti monien pikkupoikien mieleen ja miksi ei isompienkin ;)
Idea tulee autot elokuvsta jota ollaan joskus katseltu lasten kanssa.
Tarvikkeina korttipohja, värillistä paperia, silmät, värikyniä, liimaa ja vähän kristallitarroja sekä tekstitarroja.
Miten siellä on tammikuu lähtenyt käyntiin pyhien jälkeen?
Mukavaa tammikuuta ja kiva kun vierailit blogissani <3
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnittelukortti lapselle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnittelukortti lapselle. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. tammikuuta 2019
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Onnittelukortti lapselle
Onnittelukorttien tekeminen lapsille on aina yhtä kivaa. Tämän nallekortin tein omalle lapsenlapselle Ennille kun hänelle tuli ensimmäinen vuosi täyteen <3
Ihanat synttärit saimme viettää pienen synttärisankarin kotona <3
Löysinkin kivan kuvan Kaikki Paketissa kirjan kannesta ja sitä sitten vähän muuttelin .Minusta se on juuri sopiva 1-vuotiaalle päivänsankarille.
Teetkö sinä kortteja itse ja pidätkö niiden tekemisestä?
Tarvikkeina oli vain kartonkia, paperia, tussia,liimaa ja vähän koristeita,(nauhaa,timanttitarroja).
Mukavaa kun kävit blogissani <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)