Näytetään tekstit, joissa on tunniste koruaskartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koruaskartelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kevät

Miten äkkiä tämä huhtikuu on mennä hujahtanut ja parin päivän päästä on jo toukokuu.Pikkuhiljaa alkaa puutarha heräileen ja ensimmäiset kevätkukat ilmestyneet.Kyllä niitä on odotettukin.. olisko lumeton talvi aiheuttanut sen, että odotti niiden ilmestymistä aiemmin vaikka tulivat samoihin aikoihin kuin viime vuonna.
Ensimmäiset idänsinililjat,sekä kevättähdet yksi krookus ja tetenarsissi kukkivat.Muut sipulikukat vasta tuloillaan pienillä aluilla.
Askarteluna tällä kertaa koruja ..korviksia helmillä ja ilman sekä helmivirkkausta.

Aurinkoista kevättä ja iloista vappua kaikille <3









Mukavaa alkavaa toukokuuta ja kiva kun vierailit blogissani <3

perjantai 30. elokuuta 2019

Tasselit korviin

Innostui tekemään tasseleita kun nauhoja on kertynyt laatikon pohjalle.Mistähän sitä tulee mieleen alkaa tekemään jotain nauhoista tai jostain muusta.Sitä vaan innostuu jostain ja kun pääsee alkuun niin ei voi lopettaa ennen kuin on saanut valmiiksi.
Toisaalta taas on jotain asioita/askarteluja jota haluaisi kokeilla,mutta ei vaan millään saa aikaiseksi.Yksi mitä en ole vielä kokeillut on fimo askartelu. Olen niitä fimo-massasta tehtyjä koruja ynm aina ihastellut ja ajatellut että joskus vielä haluan tehdä niitä.
Tasseli korvikset tein purkamalla satiininauhaa ja sitomalla sen keskeltä kiinni sekä taittamalla kaksinkerroin.Lisäsin vielä korupiikin,kalotit ja vähän helmiä sekä korvakorukoukut.
Nyt vaan tasselit korviin ja menoksi ;D



Onko sinulla jotain askarteluja mitä haluaisit joskus kokeilla / tehdä?
















Aurinkoista / lämmintä elokuun loppua <3

Mukava kun kävit vierailulla <3

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Helmivirkkausta

Koruaskartelu on aina yhtä mielenkiintoista ja mukavaa.Tällä kertaa hurahdin helmivirkkaukseen.Minusta kivempi kuin tuo peyote-tekniikka tai ainakin jälki siistimpää kun ei tarvitse päätellä lankoja ynm.Toisaalta taas virkkauksessa helmet pitää pujotella ensin virkkauslankaan ja sen jälkeen vasta virkataan ne yhteen.Se on aika työläs vaihe,mutta sama määrähän niitä helmiä joka tapauksessa menee teet kummalla tekniikalla hyvänsä.
Käytin kolmea eriväristä punaista siemenhelmeä ja niitä tosiaan pujottelin virkkauslankaan aina samassa järjestyksessä n 1.5m.
Virkkasin 6 helmeä vuorotellen ketjusilmukoin renkaaksi ja sen jälkeen piilosilmukoilla vuorotellen helmi kerrallaan ympyrään niin kauan kuin oli sopiva ranteen ympäri.Lopuksi kiinnitin muut lukko-osat.

Täällä kiva ja helppo youtube-video helmivirkkaukseen.

Oletko sinä kokeillut helmivirkkausta?











Hurmaavaa huhtikuuta ja kiva kun kävit blogissani <3

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Rannekoru

Moikka taas kaikille ja mukavaa lumista talvipäivää. Kerkisinpäs näperteleen yhden rannekorun pitkästä aikaa.Tekniikkana tuo peyoteputki jossa pujotellaan siemenhelmiä vuorotellen toistensa lomaan, niin että muodostuu putkimaista helmipintaa.
Tein kaksi erilaista putkea toinen kiiltäväpintainen ja toinen mattapintainen.Kieputtelin ne toistensa lomaan ja lisäsin muutaman renkaan sekä perhoslukon.
Täältä löydät ohjeen peyote tekniikkaan !

Mikä siellä on lumitilanne?Täällä kohta hukutaan lumeen ;D











Mukavaa tammikuuta ja nähdään taas <3

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lapsen rannekoru

Innostuin taas kokeilemaan tuota peyote tekniikkaa korujen teossa. Nyt tein putkea samalla tekniikalla jota jo aiemmin kokeilin sormukseen.Helmet olivat siemenhelmiä ja todella pieniä joten tekeminen oli aika hidasta.
Isommista siemenhelmistä saa sitten vähän joutuisammin putkea valmiiksi jos on kiireinen ;)
Käytin kahta väriä näin aluksi koska se oli helpompaa tehdä eikä tarvinnut miettiä mitään kuvioita.
Vielä on hiomista noiden langanpäiden pujottelemisessa/päättelemisessä jotta putki pysyy tasaisena.










Mukavaa viikonloppua ja kiva kun kävit blogissani <3

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kristallisormus

Moikka kaikille, Anun askareissa vähän koruaskartelua välillä.Onhan tässä jo jonkin aikaa kulunutkin viimeisestä korun tekemisestä.
Tällä kertaa käytin siemenhelmiä ja peyote pistoa / tekniikkaa.Ihan helppoa sinänsä, mutta äärimmäisen hidasta koska siemenhelmet ovat niin pieniä ja niiden pujotteleminen yksitellen työhön vaatii kärsivällisyyttä sekä pitkäjännitteisyyttä.
Siksi valintani oli sormus jonka näin pinterestissä ja tähän sormukseen ei kulu viikkotolkulla aikaa.

Oletko sinulle peyote pistot tuttuja?









Mukava kun kävit blogissani <3

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Sydän korvakorut

Korviksia on mukava tehdä ja nämä sydänkorvikset jo vilahtivatkin aiemmassa postauksessani.
Näin jossakin kuvan näistä korviksista ja ajattelin, että teen samanlaisia. Näyttivät niin kivoilta ja helpoilta tehdä.
Tarvikkeina sydämenmuotoisia helmihäkkejä, särölasihelmiä, korupiikkejä sekä korvakorukoukkuja.
Helminä voi toki käyttää muitakin helmiä ja miksi ei helmihäkkinäkin vaikka kukan muotoista.. vaihtoehtoja löytyy paljon.

Pidätkö sinä korvakoruista ja minkälaisista pidät?









Mukava kun kävit blogissani <3




maanantai 5. maaliskuuta 2018

Neulojan korvakorut: lankakerät

Näin hauskat korvikset jotka oli lankakerän muotoiset ja niissä puikot ristissä.
Täytyhän minun yrittää tehdä samanlaiset kun innokas neuloja olen ja tulee uskottavuuta heti enemmän näihin neulomishommiin kun on kyseiset korvikset korvissa :D

Käytin vähän villalankaa kerän tekemiseen ja korupiikeistä tein puikot sitten liimasin korvakoru pohjaan kiinni.

Näihin voi myös käyttää kirjontalankaa ja vaikka vähän vedellä laimmennettua askarteluliimaa pintaan niin pysyy paremmin kerällä

Taustalla myös metallilangasta taivutetut kukka korvakorut joista puuttuu vielä korvakorukoukut.



lankakerä korvakorut

neulojan lankakerä korvakorut

pinkki lankakerä korvakoru puikoilla




Kiva kun kävit blogissani <3

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Hapsukorvakorut

Pitihän minunkin päästä tekemään hapsukorviksia, kun jossakin näin niistä kuvan. Ensin tutkin lankavarastot .. olisko muurausnaru hyvää näihin korviksiin vaiko muliinilanka.. päädyin kuitenkin kiiltävään nauhalankaan jota olen käyttänyt klipsuvirkkaukseen.
Kieputtelin nauhaa pahvin ympärille ja lisäsin metallirenkaan sekä solmin koruaskartelu langalla nipun yhteen, lopuksi lisäsin korvakorukoukun metallirenkaaseen.
Käytin myös helmihattuja yksiin korviksiin. Jätin hapsut aika pitkiksi koska niitä on helppo lyhentää tarvittaessa.

Hyvää Isänpäivää kaikille lukijoilleni !








sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Rannekoruilua

Lisää koruaskartelua ja nyt tein rannekorun bicone helmistä. Käytin kahta eri väriä bicone helmiä sekä kolmereikäisiä korunjakajia.
Tekotekniikka oli ihan oma .. ja ehkä ei oikea,eikä helpoin.Pujottelin helmet ja korunjakajat kolmeen siimaan ja lopuksi kiinittelin ne kolmiriviseen putkilukkoon.





maanantai 25. syyskuuta 2017

Rannekoru

Koruaskartelu on aina yhtä mukavaa ja tuntuu vievän täysin mennessään.. vaikka onkin aika näpertämistä ;D
Tällä kertaa näpertelin rannekorua ja tarvikkeina erilaisia helmiä ja helmihattuja. Värit ovat tummempia ja lila sävytteisiä.Vähän jo syksyisempiä kuin aiemmin tekemäni korut.
Tämä rannekoru on nopea tehdä koska helmet ovat aika suuria.



helmirannekoru 

helmirannekoru

helmirannekoru



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Koruaskartelua: Korvikset

Siivosin / järjestelin koruaskartelu laatikoita ja löysin kivoja helmiä sekä korviskoukkuja. Niinpä innostuin tekemään muutamat korvikset.
Niitä sitten tutkin ja katsoin mitkä sopii yhteen ynm.
Tarvikkeina erilaisia helmiä, kristalliperhoset, korupiikkejä ja korvakorukoukkuja.
Ampparikorviksien siipinä sydämen muotoiset helmet, vartalona soikeat helmet, päänä kartionmuotoiset helmet voi myös käyttää pyöreätä helmeä, tuntosarvina pienet pyöreät helmet.











sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Diy koruaskartelua: sormuksia

Vaihteeksi taas koruaskartelua ja sormuksia syntyi tällä kertaa. Sormukset on kivoja tehdä kun ne saa aika nopeasti valmiiksi eikä niihin mene paljon helmiä.
Sormuksissa käytetty bicone kristallihelmiä, fasettihiottuja lasihelmiä, trassikivi rondelleja ja siemenhelmiä.
Näihin voi käyttää myös ylijääneet ja parittomat helmet.

Kristallisormukseen ohjeita löydät täältä!

sormus
Kristallisormus 

sormus

sormus
Lasihelmi sormus




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...