keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Värikäs syksy

Pakko todeta, että syyskuu on jo pitkällä ja kohti loppuvuotta mennään hurjaa vauhtia.Onneksi saadaan nauttia vielä syksyn väriloistosta ennen lehtien putoamista puista ja kukkien kuihtumista <3
Tänään on kunnon sadepäivä ja myrsky tuulia luvassa niinkun syksyyn kuuluukin.Ollaan saatu nauttia myös aurinkoisista ja lämpimistä päivistä tänä syksynä joten kaiken kaikkiaan ihan kelpo syyskuu tähän mennessä.Vielä saa myös nauttia puutarhan kukista vaikkakin kukinta on jo vähentynyt, mutta ihmeen sitkeästi kukat sinnittelevät vaikka on parina yönä ollut vain muutama lämpöaste.Villiviini vaihtaa väriä ja kuin myös puiden lehdet ennen putoamistaan. Krassit, hajuherneet, samettikukat, kärhöt mm jatkaa kukkimista vielä.

Mukavaa syksyn jatkoa <3















Pidätkö syksystä vai oletko enemmän kesä ihminen?

Kiva kun kävit blogissani <3

16 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, hajuherneitä minäkin kasvatin tänä vuonna ja otin siemeniä talteen. Vielä sinnittelee muutamia perennoja mutta kyllä ilmassa syksyä on.
    Minulle käy kaikki vuodenajat. Talvikin menettelee jos on pakkasia ja lunta . Ja talvella voi kerätä voimia taas uuteen kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila ja hajuherneet ovat niin kauniita sekä tietenkin tuoksuu hyvältä,että niitä on pakko kasvattaa.Minä pidän myös kaikista vuodenajoista,mutta ehkä kesä kuitenkin vie nippanappa voiton vuodenajoista :D ja kyllä vaan talven pitää olla kunnon talvi pakkasineen/lumineen.

      Poista
  2. Nyt alkaa luonto tarjoamaan kauniita värejä. Nopeasti se kesä aina vaihtuu syksyyn. Sitä ei edes huomaakaan. Olen kerrankin yrittänyt nauttia syksyn kauneudesta ja käynyt lähes joka päivä pienellä metsälenkillä. Samalla on tullut sieniä kerättyä jo monen monta litraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Jani luonto tarjoaa taas silmänruokaa eri väreissään ja joka päivä löytää jotain uutta kaunista katseltavaa.Mukava kuulla,että pääset nauttimaan metsään ja vielä keräämään metsän antimia.Itsellä kyllä jäänyt sienestys vähemmälle,mutta joskus meidän pikkumetsä on antanut sienisatoa hyvin eikä ole tarvinnut lähteä pihaa pidemmälle.

      Poista
  3. Niin kauniita kuvia 🤍 Syksy on myös kaunis ja syksyn lapsena tykkään siitäkin tosi paljon. Jäin ihan miettimään, mutta kyllä kesä nyt kuitenkin vei voiton :) Syksyllä on kyllä ihanaa, kun voi rauhassa käpertyä sisälle neuleen kanssa, sytyttää kynttilät ja vain olla. Ei ole kiire kastelemaan kukkia hellepäivän jälkeen ;)
    Leppoisaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Satu <3 sama täällä kyllä kesä vie voiton :) On Kyllä kiva tunnelmoida sisällä kun kunnon syksy painaa päälle ja nauttia vaan kiireettömyydestä.Puutarhassa riittää kyllä hommaa vaikka kuinka paljon ja kun saa sen talviteloille niin voi huokaista.

      Poista
  4. Kauniit ,kuvat!
    Syysvärit parhaimmillaan.
    Onneksi meillä nämä eri vuoden ajat:)eipä kerkiä kyllästyä yhteen ...kun aika kiikuttaa jo toista vuoden aikaa pihalle:))
    hYVÄÄ ALKANUTTA LOKAKUUTA!Sinulle Anu !🍂🍁🍎🍏🧦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Liisa <3 Aivan ihanat syysvärit vaikka nyt kyllä tippuu jo lehdet.Totta,ei kerkiä kyllästyyn ja kaikki vuodenajat on kivoja,mutta toivotaan ettei tule puolenvuoden lokakuun kelejä vaan kunnon talvi kun sen aika on :)

      Poista
  5. Kauniita kukkia ja kuvia <3 Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta syksy on aivan liian pitkä ja pimeä. Mukavaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa <3 Juu,onhan se syksy aika synkkää/pimeätä aikaa,mutta nyt on ollut lämpimiä ilmoja joten aika ihana syksy tähän asti <3

      Poista
  6. Hei, kyllä kesäihminen tuon ajatuksen heti nappaa! Onneksi ollaan saatu nauttia viimeaikoina aika ihanista keleistä kuten kauniit kuvatkin todistavat. Aurinkoista jatkoa ja voimankeruuta loppuvuodeksi :). Kyllä se tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä,seuraavaa kesää odotellessa ja kevätistutuksia tehdessä :D Kiitos samoin sinulle Ulla Annika ihanaa ja aurinkoista syksyä <3

      Poista
  7. Syksyn kaunein vaihe on lokakuun lehtien värikkyys. Nyt menossa oleva marraskuu ei juurikaan värejä tunne. Kaikin tavoin aika mustaa. Saa nähdä, koska tulee pysyvä lumi vai tuleeko? Katse on jo hieman suunnattu kevään kasveihinkin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Titta se värikkyys on parasta syksyssä <3 Taivaalla on parhaat värit marraskuussa auringonlaskujen / nousujen ajan,mutta muuten kyllä synkkää ja pimeää!Mukava jo vähän haaveilla kevään jutuista ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...