torstai 26. marraskuuta 2020

Marraskuu lopuillaan

Kylläpäs on aika vierähtänyt edellisestä postauksesta.Mihin tämä aika/syksy on kulunut .. nyt jo marraskuu loppupuolella. Syksy on ollut vaihtelevine säineen lämmin ja lämpö on tehnyt ilman sekä ulkoilun siedettäväksi. Ensilumi satoi kuukausi sitten ja myös viime viikolla satoi vähän, mutta enää niistä ei ole jälkeäkään. Minä odotan kunnon talvea ..lunta ja pientä pakkasta sekä mielellään jo ennen joulua eikä vasta keväällä niinkuin viime vuosina on ollut tapana käydä.

Puutarhassa on saanut touhuta pitkään tänä syksynä ja viimeiset kuvat kukkivasta keijunmekosta otin 6.11 eikä sitä haitannut pikkupakkaset eikä lumisade.Sen laitan taas kasvamaan siemenistä heti alkuvuodesta <3  Marraskuun kauneus auringonlaskuineen ja luontokuvineen auttoi kummasti tähän vuoden pimeimpään ajanjaksoon.

Onhan niitä käsitöitäkin tehty lapsenapsille mm pitsineule villatakki ja kuplaneule villahaalari  sekä lammas hahmoinen oleskelu matto. Maton tein virkkaamalla paksusta silmukkalangasta jota voi myös työstää sormin ilman koukkua tai puikkoja.Toisella puolella käytin puuvillalankaa koska halusin tehdä siitä vähän paksumman/tukevamman lattiakäyttöön.

Mukavaa marraskuun loppua <3



















Kiva kun vierailit blogissani ja ihanaa Joulun odotusta <3




10 kommenttia:

  1. Kauniit!,ihanat kuvat!!
    Ihanat .suloiset neuleet:takki ja haalari 🧡🧡🧡🧡😊
    tuo lammasmatto ,voi miten söpö:),Olet taidokas neuloja!!
    Kiitos Anu!
    Sinulle myös ihanaa Joulun odotusta 🧡🎅 😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa <3 Luonnosta löytää katseltavaa jopa marraskuussa karua,harmaata,mutta kaunista.Taivas taas tarjoaa upeaa ja värikästä katseltavaa,auringon laskuineen/nousuineen tänä synkkänä aikana <3

      Poista
  2. Onpa ihania käsitöistä. Tuo lammasmatto on huikea. Onko se sinun oma suunnittelema. Luonto on tehnyt kukkasista luonnon taidetta ennen talvea. Mukavaa joulukuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Liisa ja lammasmatto tuli vastaan pinterestissä joten ei ole omaa suunnittelua.Muitakin samanttyyppisiä eläinhahmoja oli kuten pupuja,nalleja ynm. tehty tuosta langasta,mutta olivat myytävänä joten teko-ohjeita ei ollut.Kyllä vaan ja luonnon taide on parasta <3

      Poista
  3. Tunnelmallista joulukuuta Sinulle 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3 ja nyt saa tunnelmoida jo Joulua ihan luvan kanssa ;D

      Poista
  4. Ihana haalari!
    Ihan pakko sanoa: blogissasi on niin paljon mainoksia, että kommenttikenttää on vaikea löytää. Jossain vaiheessa lopetin blogissa vierailun, kun mainoksia oli tekstissäkin ja oli siksi tosi vaikeasti luettavissa. Nyt ei onneksi (enää?) ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula ja pahoittelut siitä,että mainokset on häirinnyt sinun vierailua blogissani.Se ei tietenkään ole tarkoitus,että ne haittaavat blogissa käyntiä!Eihän niitä nyt tekstissä pitäisi olla ja onneksi ei nyt ainakaan ole.Miten ihmeessä ne tuollain oli villiintynyt.. pitääpä yrittää selvittää asiaa ja vaikka poistaa ne kokonaan.Mukava,että kerroit asiasta jotta voin siihen puuttua.

      Poista
  5. Ihania kuvia ja upeita neuleita 🤍 Mukavaa ja levollista joulun odotusta sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 ja mukavaa loppuvuotta sekä Hyvää Uutta Vuotta Sinulle <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...