torstai 9. huhtikuuta 2020

Hyvää Pääsiäisen aikaa

Pääsiäinen ihan ovella ja kevät jo aika pitkällä.Pikkuhiljaa on päässyt puutarhahommiin vaikka kukkamaat ovat vielä jäässä,mutta haravoimista sekä muuta pientä siivousta on voinut tehdä.Muutamat narsissi asetelmat olen terassille laittanut kevätilmettä tuomaan,mutta ne ovat vielä nupulla.
Odotan jo innolla puutarhan ensimmäisten krookuksien nousua ja muidenkin kevään sipulikukkien puhkeamista kukkaan.
Sisällä olen kasvattanut etupäässä kukkia,orvokkia,keijunmekkoa,pelakuita ja nyt itämässä samettikukat.Samettikukkaa olen kasvattanut ennenkin,mutta nuo muut ovat kasvatuksessa ensimmäistä kertaa ja ihan hyvin ovat itäneet/kasvaneet.Katsotaan sitten myöhemmin saanko ne myös kukkimaan koska aiemmin kellokukkien kanssa kävi niin ettei ne kukkinut ollenkaan!

Puikoilla on ollut mm villapaita, myssy ja neulepanta :)



Oletko sinä innostunut kasvattamaan joitakin kukkia tai hyötykasveja?

Mukavaa ja aurinkoista Pääsiäistä kaikille <3












Pääsiäisaskartelua: liimalla ja sokerivedellä kovetetut pääsiäismuna-astiat ohje  ja
pääsiäisliina huovasta ohje !
                                   
Aurinkoista kevättä ja kiva kun vierailit blogissani <3

6 kommenttia:

  1. Kauniita pääsiäis asetelmia!
    Onpas terhakoita taimia!!mahtavia! tosi virkeitä!
    tuo helmililja on myös napakka,minä ostin itelleni eka kertaa,on hontelo,ei auenneet kukat.no saan sipulin ulos kuitenkin:)
    kellokukat ovatkin tosi vaikeita kasvatettavia,ainakin minun mielestä.itselläni myös jokunen kasvamasa....samoin mustasilmäsusanna,olen harvoin saanut kukkimaan....
    mutta minun vanhoja silmiä hivelee nuo ihanat" käpykukat",suloiset:))
    oho! miten kaunis villapaita,tyon kutominen on vaatinut paljon aikaa,ihana malli.
    vauvanlakki (myös pinun pienellä pojallani oli tuollaine v-81:)),
    Kaunis panta...nuorempana pidin ..nyt repii reumatismi niskoja,,karvalakki varmaan juhannuksenakin saa olla päässä.....:)
    Oikein Leppoisaa ja Mukavaa Pääsiäisen aikaa,Sinulle Anu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa <3 Harmi kun sait huonon helmilijan,mutta tosiaan kannattaa istuttaa ulos kun säät sallii ja niin minäkin aion tehdä kun kukinta on ohi.
      Mukava kuulla,että pojallasi on ollut vauvana samanlainen myssy <3 Se on vanha hyväksi havaittu perinteinen malli joka kestää aikaa ja sukupolvia :)
      No kyllä juhannuksena saa olla karvalakki vähintään päässä ja muutenkin paljon päällä koska sää on yleensä huono/kylmä ;D
      Ihanaa sukkasunnuntaita sinulle Liisa <3

      Poista
  2. Aivan valloittavia pääsiäiskoristuksia sinulle siellä. Aurinkoa ja ihanaa pääsiäistä toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jani ja kiitos samoin sinne ihanaa pääsiäissunnuntaita <3

      Poista
  3. Monenalaisia upeita kädentaitoja on taas esillä. Istutuksesi ovat kivasti lähteneet kasvamaan. Itse kylvin tomaattia ja paprikoitam´, jotka ovat kivasti itäneet. Mukavaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Liisa <3 Kiva kuulla,että tomaatit ja paprikat on lähtenyt hyvin itämään siellä.Minä en ole laittanut ollenkaan tomaattia enkä paprikaa kun ei ne oikein viime kesänä kerinnyt kypsymään.Nyt ajattelin ostaa valmiit taimet jos niistä saisi jotain satoakin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...